Matkailuauto

VUOSI 2022 – Muistellaan vuoden tapahtumat

Alkaa olla yksi reissu vuosi taas takana. Pistetään vuosi purkkiin, mitä kaikkea vuoden aikana meille tapahtui? ja missä reissattiin? Kulunut vuosi on ollut meille kaikin puolin tapahtuma rikas. Päästiin näkemään ja kokemaan paljon uusia paikkoja sekä menopelikin vaihtui loppu vuodesta.

TALVI JA KEVÄT

Vuosi alkoi silloisen Sprinterimme muutostöillä tammikuussa. Voit lukea siitä lisää täältä.

Vuoden ensimmäinen reissu tehtiin pääsiäisenä, Emäsaloon huhtikuun puolessa välissä. Yövyimme Stornäsuddenin virkistysalueella ja päivällä piipahdimme myös kauniissa Varlaxuddenissa. Toinen yö viettiin Porvossa.

Stornäsuddenin virkistysalue
Varlaxudde

Porvoon vanhakaupunki

Kevääntulo antoi odottaa itseään todella pitkään ja tuntui, että lämpimät ilmat ja lumen sulaminen oli todella hidasta. Lunta oli saatu eteläänkin ihan riittävästi. Puskaparkkeihin ei juuri ollut asiaa.

Toukokuun puolessa välissä teimme viikonloppu reissun Kangasalalle, jossa vietimme yhden yön Liuksialan uimarannalla sekä Lapinsaaren laavulla. Laavu on todella kauniilla paikalla pienessä saaressa.

Liuksialan uimaranta
Lapinsaaren laavu

Mellilänjärvi, Loimaalla oli seuraava kohteemme toukokuussa, jossa viihdyimme kaksi yötä. Voit käydä lukemassa esittelyn ”Mellilän Rivierasta” tarkemmin tästä.

Toukokuussa aloin työstämään myös meidän blogia. Alku ei ollut helppoa ja työtunteja kului aika paljon mutta pikkuhiljaa sivu alkoi valmistumaan.

Mellilänjärvi, Loimaa

KESÄ

Kesäkuun alussa saatiin jo hiukan nauttia lämpimistä keleistä ja nappasimmekin Fatbikemme mukaan ja suuntasimme viikonlopuksi Evolle, Hämeenlinnaan. Voit lukea Evosta lisää täältä.

Evo, Hämeenlinna

Kesäkuussa pidimme pidennetyn viikonlopun ja suuntasimme Keski-Suomeen Leivonmäen kansallispuistoon. Kaksi yötä yövyimme Harjunlahden uimarannalla, jonka läheisyydestä lähti mukavasti luontopolkuja kansallispuiston eteläosaan. Toisena päivänä maastopyöräilimme kansallispuiston MTB-reitin 22km. Oli mukava viettää rentouttavaa aikaa ulkoillen ja luonnosta nauttien. Kotiinpäin palatessa vietimme vielä yön yhdessä lempipaikoistamme Orivedellä.

Harjulahden uimaranta
Leivonmäen kansallispuisto
Leivonmäen kansallispuisto
Hiedan uimaranta, Orivesi

Juhannukseksi oli luvattu huippukelit. Päätimme lähteä viettämään sitä Päihäniemeen Taipalsaareen, joka paikkana hipoo lähes täydellistä aurinkoisena kesäpäivänä. Siellä vietimmekin rentouttavan yöttömän yön juhlan. Nautimme Suomen kauniista luonnosta grillaten, uiden ja suppaillen.

Päihäniemi, Taipalasaari

Heinäkuun alussa vietimme viikonlopun Köttbodassa, Porvoossa. Jos meidän koirilta Maisalta ja Nellalta kysyttäisiin suosikkikohdetta, olisi se varmasti Köttboda. Täällä koirat pääsevät nauttimaan uimisesta aidatulla alueella.

Köttboda, Porvoo
Maisa ja Nella Köttbodassa

Heinäkuussa vierailimme myös Porkkalanniemen kauniissa maisemissa viikonlopun verran. Täällä vietimme myös 17-vuotis hääpäiväämme.

Porkkalanniemi

Yksi kesän kohokohdista oli heinäkuinen viikonloppu Hartolassa, jossa oli Vesa Kaartti Youtube -Hemma viideo tapaaminen. Pääsimme tutustumaan mukaviin uusiin ihmisiin sekä useat instagram tuttavuudet saivat kasvot.

Hartolassa SahtiKrouvi, Kouvin Lava -Campimg

Heinäkuussa blogi alkoi olla siinä pisteessä, että sen pystyi niin sanotusti julkistamaan. Oli mukava saada instagram seuraajilta positiivista palautetta.

Heinäkuun loppupuolella aloimmekin jo kovasti odottaa kuukauden mittaista kesälomaa. Olimme varanneet aiemmin laivamatkat ensimmäistä Euroopan road trippiämme varten. Kolmisen viikkoa ennen Eurooppaan lähtöä, iski meihin molempiin korona. Onneksi ehdimme kuitenkin parantua hyvin ennen lähtöä.

Elokuun 13. päivä lähdimme Helsingistä laivalla kohti Tallinnaa. Ajoimme Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Saksan, Sveitsin kautta Pohjois-Italiaan Comojärvelle. Täällä vietimme reilun viikon hyvällä Camping alueella, josta pääset lukemaan lisää tästä.

Kaunas, Liettua
Reissun yksi parhaimmista hetkistä oli aamupalan maisemat

Ludwigsfelde, Saksa
Gersau, Sveitsi

Italia Comojärvi

Herrenberg, Saksa
Gdansk, Puola

Palasimme takaisin samojen maiden läpi syyskuun 10. päivä. Mitä meillä kului rahaa kuukauden reissussa? Voit käydä lukemassa siitä täältä.

Tämä reissu oli hieno, näimme niin paljon mutta kuitenkin tuntui että paljon jäi näkemättä. Kuukausi on loppujen lopuksi lyhyt aika, eikä kaikkia ehdi vaikka haluaisi. Matkan opetti meille myös paljon, olihan tämä ensimmäinen pidempi reissu Euroopassa. Meillä ei ollut mitään tarkkaa reittisuunnitelmaa. Menimme päivä kerrallaan eikä yöpaikkoja oltu ennakkoon mietitty vaan ne etsittiin sen päivän aikana. Näin haluamme mennä jatkossakin mutta seuraavalla kerralla emme ehkä aseta tiettyä määränpäätä reissulle. Se tuo kuitenkin tietynlaisen aika haasteen reissun suhteen.

Euroopan reissun muut postaukset, joista olen kirjoittanut: Gizycko, Puola, Matsi, Viro ja Meremõisa, Viro

Syksy

Syyskuun lopussa oli Lahdessa Caravan-messut, jonne lähdimme ajatuksena tutustua eri matkailuauto vaihtoehtoihin ja niiden pohjaratkaisuihin. Kuinka ollakaan messut antoi meillä paljon ajateltavaa ja hiukan myöhemmin lopputuloksena itse rakennettu Sprintteri vaihtui Hobbyyn. Voit lukea lisää vaihdostamme tästä postauksesta.

Muutaman kuukauden kokemuksella, ollaan enemmän kuin tyytyväisiä vaihtoon. Hobby on tuonut meille lisämukavuutta reissaamiseen.

Vuoden aikana vaihdoimme Matkailuauton
Sprinteri vaihtui Hobby Optimaan

Syksyn aikana ehdimme käydä Hobbyllamme muutan kerran viikonloppu reissulla. Lokakuussa Iso-Valkeella, Somerolla, voit lukea lisää tästä.

Yhden yön vietimme Pihtilammen laavulla marraskuussa, voit lukea paikan esittelyn tästä. Tämä oli ensimmäinen talvireissu, joita meillä on ajatus tehdä alkuvuonna lisää. Autonvaihdon myötä se on nyt mahdollista.

Pihtilammen Laavu

Syksyllä päätimme herättää henkiin vanhan caravan -jäsenyytemme. Jäsenyydessä ajattelimme hyötyjä lähinnä talvireissaamisessa, jolloin puskaparkkeilu on haastavampaa. Talvella voi olla enemmän tarvetta vierailla leirintä-alueilla ja onhan jäsenyydessä muitakin etuja.

Caravan jäsenyys

Ennen joulua pistäydyttiin myös yhden yön reissulla Porvoossa, katsomassa ihania joulumarkkinoita sekä ihastelemassa talvista vanhaa kaupunkia.

Porvoon joulumarkkinat
Porvoon vanhakaupunki
Porvoon vanhakaupunki

Tätä postausta viimeistellessäni eletään vuoden viimeistä viikkoa. Ensimmäistä kertaa koskaan meillä on ajatuksena lähteä viettämään vuodenvaihdetta matkailuautollamme kansallispuiston maisemiin. Tuntuu ihan mahtavalta päättää vuosi ja aloittaa uusi tällä, meille molemmille rakkaan asian parissa. Olisiko ensi vuosi jollain tapaa muutosten aikaa..

Vuosi 2023

Meillä on aika huikea reissuvuosi takana ja innokkaana odotetaan, mitä tuleva uusi vuosi tuo tullessaan. Suunnitelmissa on tehdä mahdollisimman paljon viikonloppureissuja. Talvilomalle on hiukan jo hahmoteltu jotain mutta mitään varmaa ei vielä ole. Kerromme siitä lisää myöhemmin.

Kesälomalla suuntaamme varmastikin Eurooppaan, jos se vain on mahdollista. Olemme avoimia kaikille ja meidän tapaan mitään reissusuunnitelmaa ei haluta tarkasti tehdä. Odotetaan kovasti tulevan vuoden reissuja meille uudella Hobbyllamme.

Instagramia ja blogi jatkamme edelleen ja uutta on myös ehkä tulossa. Olemme keränneet paljon video materiaalia reissuiltamme. Ajatuksissamme on jakaa niitä teidän kanssa, mahdollisella tulevalla YouTube -kanavallamme.

Jos sinulla on jotain toiveita tai ehdotusta sisällönsuhteen laita viestiä tai kirjoita kommenttikenttään. Kuulemme niitä mielellämme.😊

Oikein hyvää ja reissurikasta uutta vuotta 2023!

T. Marika ja Petri

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *