• Matkailuauto

    MITÄ MAKSOI KUUKAUDEN LOMAREISSU EUROOPASSA?

    Ensimmäinen Euroopan lomareissumme matkailuautollamme starttasi elokuun puolessa välissä Helsingistä Tallinnaan määränpäänä Pohjois-Italia. Yövyimme vaihtelevasti puskaparkissa, matkaparkissa sekä Camping-alueella. Paljonko meillä kahdella aikuisella ja koiralla kului rahaa kuukauden loman aikana? Mihin kaikkeen rahaa meni? Kerron tässä blogipostauksessa vastaukset näihin kysymyksiin. REITTIMME…

  • Matkailuauto

    MATKAILUAUTOLLA ULKOMAILLE – Huomioi nämä asiat!

    On muutamia tärkeitä juttuja, jotka kannattaa ja pitää ottaa huomioon lähtiessä matkailuautolla ulkomaille. Olemme lähdössä kuukaudeksi Eurooppaan ja listasimme sinulle asioita, joita olemme hoitaneet ennen matkalle lähtemistä autoa sekä itseämme varten. MATKAILUAUTOA VARTEN TARVITSET TÄRKEITÄ JA VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ, ENNEN LÄHTÖÄ: Tarkempia…

  • Puskaparkki ulkomailla

    SAARENMAA, VIRO – Veit meidän sydämen

    Syyskuun 2021 Baltian road-tripillä teimme extempore päätöksen ja suuntasimme pakun kohti Saarenmaata. Vietimme siellä kolme päivää ja kaksi yötä. Ihastuimme saaren kauniiseen merelliseen ja monipuoliseen maisemaan ja löysimme kauniita puskaparkki paikkoja. Alkuperäinen suunnitelmamme viikon lomalla ei ollut mennä Saarenmaalle. Olimme…

  • Camping-alue ulkomailla

    LATVIAN KAKSI HYVÄÄ CAMPING -ALUETTA

    Syyskuussa 2021 suuntasimme viikon road-tripillä Baltian maihin. Löysimme Latviasta kaksi hyvää ja hyvin hoidettua Camping -aluetta, jotka sijaitsevat rannikolla. Toinen Itämeren rannalla Tujassa ja toinen Etelä-Latviassa lähellä Liepajaa. CAMPING JURASDZENI, TUJA Camping Jurasdzeni sijaitsee Itämeren rannikolla aivan meren äärellä. Täällä…