-
TEIJON KANSALLISPUISTO – Kaunis ja lämminhenkinen
Tammikuinen viikonloppu vierähti mukavasti retkeillen Teijon kansallispuistossa Salossa. Yövyimme täällä matkailuautollamme. Teijon kansallispuisto sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa. Turusta matkaa kertyy n. 55km ja Helsingistä n. 115km. Kansallispuistoon pääsee useamalta pysäköinti-alueelta. Vaikka kansallispuisto ei ole kovin suuri on se silti todella monimuotoinen…
-
HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTO – Matkaparkki hyvällä sijainnilla
Vietimme ensimmäistä kertaa uutta vuotta reissussa matkailuautollamme. Oli mahtavaa päättää ja aloittaa uusi vuosi tällä meille molemmille rakkaalla tavalla, reissaten. Vierailu Helvetinjärven kansallispuistossa on ollut meillä mielessä jonkin aikaa ja nyt reissu sinne tuli tehtyä. Helvetinjärven kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Pirkanmaalla n.…
-
MEILLÄ ON NYT MYÖS YOUTUBE -KANAVA
Kohta jo pari vuotta mietinnässä ollut oma YouTube kanava on nyt vihdoin perustettu. Olemme itse innokkaita YouTuben seuraajia, jonka ansiosta myös oma innostus videoiden tekemiseen ja reissujen jakamiseen muille on lähtenyt. Mikä meitä on sitten pitkittänyt kanavan perustamisessa? Suurimpana syynä…
-
PARHAIMMAT PUSKAPARKIT SUOMESSA x5
Puskaparkkeilu on meille läheltä sydäntä ja erityisen ihania ovat paikat veden äärellä. Osaan yöpymistämme puskaparkeista olemme ihastuneita erityisen paljon. Listasimme mielestämme viisi parasta puskaparkkia, joissa olemme yöpyneet tähän mennessä. 1. PÄIHÄNIEMI, TAIPALSAARI Päihäniemen virkistyalueelle pääsee hyväkuntoista Päihänniementietä 441. Päihäniemi on…
-
PIHTILAMMEN LAAVU, PÄLKÄNE – Hyvä retkikohde
Marraskuussa vietimme matkailuautollamme yhden yön Pälkäneellä Pihtilammen laavulla. Pihtilammen laavu sijaitsee Luopioisten lähellä, Laipanmaan metsäalueella. Täällä on paljon järviä ja lampia, joista löytyy useampia retkikohteita sekä laavuja. Itse emme olleet täällä aiemmin käyneet ja Pihtilammen laavu oli todella positiivinen yllätys.…
-
MEREMÕISA, VIRO – Puskaparkki lähellä Tallinnaa
Euroopan reissumme alkoi tulla päätökseen syyskuun puolessa välissä. Laiva takaisin Suomeen lähti Tallinnasta lauantaipäivänä. Ajatus oli löytää viimeinen puskaparkki yö läheltä Tallinnaan, jotta ajomatkaan ei kuluisi aamupäivällä niin paljon aikaa. Park4Night -sovelluksesta löysimme tämän ihanan paikan Meremõisassa, joka on vain…
-
ETSITKÖ HYVÄÄ KOSTEUDENPOISTAJAA?
Syksyn ja talven saapuessa aloimme taas etsimään ja pohtimaan hyvää kosteudenpoistajaa matkailuautoomme. Vielä tähän mennessä emme ole löytäneet sellaista, johon haluaisimme palata uudelleen. Hiukan kuin sattumalta hyvä kosteudenpoistaja löytyi, jota voimme suositella! Sisältää mainoslinkkejä* Ostimme *matkavaruste.fi -verkkokaupasta Bison kosteudenpoistajan matkailuautoomme.…
-
ISO-VALKEE, SOMERO – Luonnonrauhaa ja retkeilyä
Iso-Valkee on kirkasvetinen järvi Somerolla. Se on kaunis luonnonläheinen retkeilykohde kaiken ikäisille luontoharrastajille ja päiväretkeilijöille. Iso-Valkeella viettää helposti koko päivän uiden, nauttien luonnonrauhasta, kävellen metsässä ja grillaamalla. Tämä on mukava paikka myös lapsiperheille. Iso-Valkee (Murjuntie 389) löytyy helposti esim. google…