REISSAAJAT

MOIKKA!

Me ollaan Marika ja Petri. Matkailua rakastava pariskunta, joka nauttii luonnosta ja kauniista maisemista. Meistä on ihana tutustua uusiin paikkoihin, nähdä ja kokea asioita. Rakastetaan kesää ja vettä ympärillämme. Meri, järvi tai oli se sitten joki tuo mieltä rauhoittavan fiiliksen. Meistä on ihana yöpyä metsän keskellä, veden äärellä hiljaisuudessa. Toisinaan pidämme myös kaupungin vilinästä ja nähtävyyksistä. Näissä viihdymme vaihtelevasti sopivassa suhteessa keskenään.

Rakensimme pakettiautosta itsellemme ihanan liikkuvan kodin, jolla pääsimme nauttimaan juuri näistä meille tärkeistä jutuista. Lokakuussa -22 olemme vaihtaneet itse rakennetun pakun Hobbyn matkailuautoon. Matkassa mukana kulkee kaksi kultaistanoutajaamme Maisa ja Nella, jotka ovat vähintäänkin yhtä innokkaana mukana seikkailuissa. Edempänä kerron hiukan mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle, mitä suunnitelmia ja haaveita meillä on tulevaisuuden suhteen.


Rakastetaan kesää ja vettä ympärillämme. Meri, järvi tai oli se sitten joki tuo mieltä rauhoittavan fiiliksen.

Nella ja Maisa

Taitaa matkustusinto olla lähtöisin molemmilla jo lapsuudesta, sillä kiertelimme vanhempiemme mukana vaunulla ympäri Suomea. Karavaanarielämä on tullut meille tutuksi jo tuolloin. Solifer oli ensimmäinen yhteinen vaunumme, jolla kiertelimme muutaman kesän Suomessa. Myöhemmin vaunu toimi hyvänä tukikohtana omakotitalo projektissamme. Karavaanari ajanjaksoon tuli useamman vuoden tauko mutta matkustamista emme jättäneet. Vietimme monta kesälomaa Espanjan auringossa, josta vuokrasimme talon sekä auton. Halusimme nähdä ja tutustua lähialueisiin mahdollisemman paljon, rannalla lekottelun sijaan.

MISTÄ INNOSTUS PAKUN RAKENTAMISEEN?

Innostus matkailuauton rakentamiseen lähti liikkeelle Petrin aloitteesta. Hän katseli youtubesta Vanlife-aiheisia videoita ja sai minutkin innostumaan asiasta. Molempia kiehtoi ajatus siitä miten helposti pääsemme tutustumaan paikkoihin omalla liikkuvalla kodilla. Emme ole sitoutuneita paikkaan tai aikaan samanlailla, kuin valmislomilla hotellissa tai taloa vuokratessa. Tällä tavoin voisimme vapaasti mennä mieltymystemme mukaan haluamiimme kohteisiin ja kaikki kulkisi meidän mukana. Koimme, että tämä olisi meille oikeanlainen matkustustapa ja halusimme alkaa toteuttamaan yhteistä uutta haavettamme.

Kaunis kesä-ilta Orivedellä

Ei mennyt aikaakaan, kun huomasimme etsivämme sopivaan pakua, josta voisimme rakentaa itsellemme mieleisen liikkuvan kodin. Löisimme sopivan Sprinterin ja tammikuussa 2020 se seisoikin jo omassa pihassamme. Alkujaan suunnitelmissamme oli aloittaa rakennusurakka seuraavana kesällä. Maaliskuussa -20 kaikki kuitenkin pysähtyi koronan takia ja istuimme toimettomana kotona. Kun keväälle suunniteltu matkakin peruuntui alkoi mielessä pyöriä pakun rakennusprojekti ja pohjasuunnitelma. Niinpä päätimme aloittaa pakun rakennuksen maaliskuussa 2020. Rakensimme sitä lähes kaikki vapaapäivät ja vapaa-ajat n. 3kk. Saimme pakun ahkeralla työllä lähes valmiiksi ja kesäkuussa olimmekin jo ensimmäisellä reissulla. Täältä voit lukea lisää pakun rakennuksestamme.

Tämä oli ihan mahtava kokemus, josta nautimme todella. Nyt meitä ei pysäyttäisi enää mikään!

Kesän 2021 olimme ensimmäisen kerran pidemmällä yhtäjaksoisella reissulla Suomessa. Vielä tällöin ei ollut mahdollisuutta päästä Eurooppaan, mikä oli meidän alkuperäinen suunnitelma. Emme antaneet sen haitata, vaan nautimme Suomen kauniista maisemista. Pääsimme samalla uudelleen sisään tähän mukavaan karavaanari -elämään, mitä nykyisin kutsumme enemmän Vanlife-elämäksi. Huomasimme pitävämme tästä kokoajan enemmän ja saimme vahvistusta, että olemme löytäneet omannäköisen tavan reissaamiseen. Syksyllä meille tuli mahdollisuus lähteä ensimmäiselle reissulle Suomen rajojen ulkopuolelle. Viikon loman kohteeksi valikoitui Viro ja Latvia. Tämä oli ihan mahtava kokemus, josta nautimme todella. Nyt meitä ei pysäyttäisi enää mikään!

UUDET HARRASTUKSET

Tämän uuden vanlife -elämän myötä olemme löytäneet itsellemme myös pari uutta harrastusta, jotka sopivat hyvin matkailuumme. Ostimme itsellemme sub-laudat, vaikka emme olleet aiemmin edes seisseet kyseisen laudan päällä. Mielessämme oli vain ajatus, että voisimme pitää siitä. Joskus kannattaa uskaltaa tehdä hulluiltakin kuulostavia juttuja. Me ollaan oltu tyytyväisiä, suppailu on ihana tapa nauttia luonnosta ja vedestä. Ostimme itsellemme myös Fatbiket. Kokeilimme fatbikeilla ajamista ensimmäisen kerran kesälomallamme Rovaniemellä, jossa vuokrasimme pyörät käyttöömme. Innostuimme tästä niin paljon, että kuukauden päästä omat pyörät olikin jo pakun takana matkassa mukana. Molemmissa harrastuksissa meillä on vielä opeteltavaa, mutta tärkeintä meille on saada nauttia luonnosta, saada liikuntaa ja rentoutua.

PAKUN MUUTOKSET

Pakuun tehtiin myös hiukan muutostöitä talvella 2022. Sänky muutettiin kiinteään versioon aiemman sohva/sänky -yhdistelmän sijaan. Koimme, että tämä olisi käytännöllisempi ja toisi mukanaan myös enemmän säilytystilaa. Olimme tyytyväisiä tähän ratkaisuun, joka toi juuri niitä elementtejä joita lähdimme muutoksella hakemaan. Voit lukea pakun muutostöistä lisää täältä.

SPRINTTERI VAIHTUI HOBBYYN

Pitkän pohdinnan jälkeen olemme vaihtaneet Sprintterin Hobbyn Optime De Luxe matkailuautoon. Päätös vaihdosta ei ollut meille helppo. Saimme kuitenkin lisää tilaa, jota lähdimme hakemaan. Hobbylla saamme pidennettyä ”kautta” ja reissaamaan mahdollisesti jonkun verran myös talvella. Pohdintaa ja syitä vaihtoon voit käydä lukemassa enemmän tästä.

Tämän hetkinen kulkupelimme Hobby Optima De Luxe

MITÄ TULEVAISUUDESSA?

Tulevaisuudessa haluamme reissata niin Suomessa kuin Euroopassakin. Pidemmät lomat tulee varmasti vietettyä Euroopassa. Pidemmän ajan haaveena meillä on päästä reissaamaan Euroopassa useamman kuukauden ajan. Olisi ihanaa saada mahdollisuus vähentää töitä, hellittää tästä ns. oravan pyörästä. Nauttia elämästä rentoutuen ilman kiirettä ja velvollisuutta olla paikanpäällä jossain 8 tuntia päivässä. Teemme elämässä päätöksi ja töitä siihen suuntaan, että se olisi mahdollista jossakin vaiheessa. Koska se tulee ajankohtaiseksi, jää nähtäväksi. Nyt suunnittelemme jatkuvasti kohteita jossa haluamme käydä.

Tällä sivulla ja instagramin puolella voit seurata meidän matkaa. Meillä on myös YouTube kanava, josta voit katsoa reissujamme. Annamme sinulle myös vinkkejä kohteista, puskaparkeista, ruokaresepteistä sekä reissaamisesta koiran kanssa. Otamme mielellämme vastaan vinkkejä, kommentteja sekä kehitysehdotuksia sivuihimme liittyen. Voit olla meihin yhteydessä instagramin puolella tai sähköpostilla info@kultaistapakuelamaa.fi. Olemme kiinnostuneita myös yhteistyöstä. Tervetuloa mukaan seikkailuun!