Rakennusprojekti

PAKUN RAKENNUSPROJEKTI- Unelmat toteutukseen

Tässä blogi-kirjoituksessa kerron koostettuna pakun rakennusprojektimme vaiheet. Pakumme on rakennettu jo muutama vuosi sitten, joten tänä päivänä liikkuvakotimme näyttää jo hiukan erilaiselta. Perustoiminnot ovat kuitenkin pysyneet samana. Toivottavasti tästä on sinulle hyötyä jos suunnittelet oman projektin aloittamista.

PAKUN HANKINTA

Petri oli jonkin aikaa seurannut instagramista ja youtubesta vanlife -aiheisia sivuja. Saatuaan minut houkuteltua rakennusprojektiin, alkoi hän selailemaan nettiä myytävistä pakuista. Petrillä oli ajatus MB Sprinteristä ja vielä siitä pidemmästä sekä korkeammasta versiosta. Suhteellisen nopeasti löytyikin hyvä yksilö. Vielä tuolloin vuoden 2019 lopussa tämä pakujen itserakentaminen ei ollut niin suosittua, kuin nyt koronan aikaansaama ”buumi”. Tammikuussa 2020 ostimme MB Sprinterin uutta unelmaamme varten. Sprinterimme on diesel ja pituutta löytyy 7m.

Meillä oli tarkoitus aloittaa rakennusprojekti kesällä pikkuhiljaa. Korona kuitenkin pysäytti kaiken ja sai meidät aloittamaan pohjan suunnittelun ja rakennusurakan maaliskuussa 2020.

POHJARATKAISU

Pohjaratkaisun suunnittelu lähti liikkeelle sängystä, joka täytyi olla irrotettavissa, koska pakulla olisi myös tavarankuljetus käyttöä. Niinpä päädyimme levitettävään sänky ratkaisuun, joka toimisi päivällä sohvana. Tähän vastapäätä olisi saatava pöytä, joka tulisi olemaan nostettavissa ylös seinälle pois käytöstä, jolloin tila saadaan paremmin hyödynnettyä.

Suihku/wc -tilan halusimme ilman muuta, joka suunnitelmissamme tuli heti vastapäätä sivuovea. Tämän viereen halusimme tiskialtaan, koska vesijohdot oli näin helppo ja lyhyt yhdistää vesisäiliöön. Kaasulieden halusimme sivu-oven viereen, jotta ruuanlaitosta tulevat ”käryt” menisi helposti ulos. Näin alkoi valmistumaan pohjapiirustus.

Paperille suunnittelun jälkeen, mittasimme kaikki omille paikoilleen pakussa ja piirsimme suunnitelman myös pakun lattiaan, jotta kokonaisuutta oli helpompi hahmottaa. Suunnitelma näytti hyvältä ja toimivalta, joten ei muuta kuin hommiin 🙂

RAKENNUSPROJEKTIN ALOITUS

Rakennusprojekti aloitettiin seinien ja lattian poistamisella. Seinät ja lattia olivat hyvässä kunnossa, joten päätimme säilyttää ja hyötykäyttää ne uudelleen. Tämän jälkeen seinät ja lattiat pestiin ja lattiasta poistettiin pieniä ruoste kohtia. Lattia sai osittain myös uutta peltimaalia pintaansa.

Pesun jälkeen seinistä poistettiin vielä mahdolliset rasvajäämät, jonka jälkeen seiniin liimattiin äänenvaimennusmattoa.

ERISTYS

Meillä oli oikeastaan alusta asti selvää, että paku tulee olemaan meillä kevät-kesä-syksy käytössä. Niinpä päädyimme eristyksessä Armaflex -solukumi eristeeseen, jonka eristävyys on riittävä näihin vuoden aikoihin. Solukumin vettä hylkivä ominaisuus sekä taipuisa ja helppo kiinnitys olivat meidän mieleen. Teimme projektia ulkotiloissa keväällä, joten jouduimme odottelemaan seinien eristämistä lämpötilan takia. Solukumi -eriste vaatii lämpötilaksi vähintään 10 astetta. Emme kuitenkaan halunneet hukata aikaa, vaan Petri suunnitteli ja rakensi kalusteiden runkoja tällä välin.

KALUSTEIDEN RUNGOT

Olimme katsoneet kaappienovet valmiiksi Ikeasta. Näiden mittojen pohjalta Petri rakensi rungot, niin keittiön kuin kaikkien muidenkin osalta.

KATTOLUUKKU JA SIVUIKKUNA

Kattoluukun halusimme ehdottomasti, jotta ilman saa vaihtumaan paremmin. Paikaksi valikoitui pakun etuosa lähellä ruuanvalmistusta. Valitsimme kattoluukun, jossa on tuuletin. Tämä on hyvä lisäominaisuus, koska sen saa pyörimään kahteen suuntaan, ilma sisään tai ulos. Instagram -sivuillamme @kultaistapakuelamaa kohokohdissa on kokonaisuudessaan kattoluukun asentaminen. Voit käydä katsomassa sen sieltä 🙂

Kattoluukun lisäksi halusimme myös lisää valoa ja sivuoveen asensimme ikkunan.

SÄHKÖT

Haluamme olla mahdollisimman omavaraisia sähkön suhteen, joten asensimme 320w aurinkopaneelin pakun katolle. Paku sai kyytiinsä myös 300ah ”hupiakut”. Lisäksi meillä kulkee mukana siirrettävä 200w ohut aurinkopaneeli, jonka otamme käyttöön jos paku on parkkeerattuna varjoiseen paikkaan.

1500w inventteri on asennettu 230v verkkovirtaa varten.

230v verkkovirtaa varten löytyy myös maasähkö varaus, jota ei vielä ole otettu käyttöön ennen virallista sähkötarkastusta. Pistorasioihin tulevan sähkön valinnan hoitaa prioriteettikytkin, joka vaihtaa automaattisesti virransyötön inventteristä maasähköön, kun maasähköpistoke kytketään autoon.

Kovin suuri sähkön kulutus meillä ei ole. Sähköä kuluu oikeastaan vain jääkaappiin, joka on 12v ja valoihin, joita kesällä tarvitaan vähän. Verkkovirtaa käytämme esim. vedenkeittimeen.

Valoja meillä on asennettuna kuitenkin useampaan paikkaan led-muodossa. Lisäksi halusimme useamman usb -lataus paikan, koska niitä ei voi koskaan olla liikaa.

Pakuun on asennettu myös 5kw diesel -lämmitin, joka on pitänyt lämpötilan hyvin yllä kevät ja syksy öisin. Lämmitin ottaa polttoaineen suoraan pakun polttoainetankista.

SUIHKU/WC

Suihku/wc aiheutti pientä pohdintaa, koska valmista lattianpohjaa ei oikeankokoisena löytynyt. Petri rakensi pohjan muotin itse ja laminoi sen lasikuidulla. Suihkun seinät ovat paneelia, jotka ovat maalattu polyuretaanilakalla samoin kuin lattia. Kaikkiin saumat on käsitelty silikonilla, jotta tila saadaan hyvin vedeltä suojaan. Lisänä suihkuverho suojaa roiskeilta ja oven kastumiselta. Loppupeleissä ei olla suihkua käytetty kuin muutaman kerran mutta ollaan kuitenkin tyytyväisiä, että suihku mahdollisuus löytyy.

Myös suihku/wc -tilan ovi tuotti meille hiukan harmaita hiuksia, koska valmista sopivankokoista ovea ei löytynyt. Tästä syystä Petri rakensi senkin itse. Päädyimme tilan säästämiseksi liuku-oveen, joka on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi.

PAKUN VESISÄILIÖT JA HARMAAVESI

Pakun sisätiloissa tiskialtaan alla meillä on kaksi vesisäiliötä. 12l säiliö juomavedelle ja 20l säiliö käyttövedelle. Juomavesisäiliön halusimme erikseen, tulevia ulkomaan reissuja ajatellen. Lisäksi meillä on auton alla, takaosassa vielä 60l säiliö käyttövedelle.

Harmaavedensäiliö meillä on niin ikään myös auton alla, kooltaan 40l.

Painevesipumpun hankimme Biltemasta. Pumpussa on sisäänrakennettu painekytkin, joka katkaisee virran pumpusta, kun hana suljetaan. Olemme olleet siihen tyytyväisiä.

KEITTIÖ

Keittiöön vesipisteen alueelle laitettiin tavallinen valkoinen laatta mustalla sauma-aineella. Kaikki kaappien ovet ja laatikoiden etuosat ja keittiön tasot haettiin Ikeasta. Väriksi valikoitui valkoinen, jotta tilaan saadaan valoisuutta.

PAKUN VALMISTUMINEN JA SISUSTUS

Seinämateriaaleissa käytimme osaksi auton alkuperäisiä vanereita, jotka maalasimme valkoiseksi. Tämä siksi, koska ne olivat hyvässä kunnossa. Pienessä osassa seinää ja katossa käytimme ohutta paneelia. Lattia materiaaliksi valitsimme vinyylilankun, koska se on hyvin kosteutta kestävää ja helppo pitää puhtaana.

Paku alkoi valmistumaan sopivasti kesän kynnyksellä. Käytimme lähes kaiken vapaa-ajan tähän projektiin ja kokonaisuudessaan aikaa meni n. 3kk. Rakentamisen suurin vastuu ja urakka oli Petrillä. Minä toimin avustajan ominaisuudessa, maalarina sekä suunnittelin sisuksen.

Olimme lopputulokseen tyytyväisiä ja tässä lopullista jälkeä 🙂

Tällä hetkellä pakun sisustusta on muutettu. Voit lukea muutostöistä tästä. Jos mieleesi tuli kysymyksiä tai kommenttia rakennusprojektiin liittyen voit laittaa niitä kommentteihin tai instagramin puolelle:)

5 Comments

  • Ari Tiainen

    Hei teillä homma hyvällä mallilla mielenkiinnolla katsoin.tulen varmaan vinkkejä teiltä utelemaan kunhan syksyllä aloitan projektin.tän kesän ajelen tommosenaan.teen paljon tanssireissuja auto on rekisteröity viidelle päässää porukalla mukavasti pitempiäkin reissuja ajelee.auto on Transitin jumpo pitkä ja korkee takaveto 2016 mallia kuullaan vielä hei!

    • Marika

      Moi!
      Kiitos paljon. Kysele ilman muuta vinkkejä pakun rakennukseen jos niitä tarvitset.
      Mukavaa loppu kesää ja syksyn alkua sekä hauskoja tanssireissuja!

  • Kati

    Asuntoauton aurinkopaneelien avulla pääsee kyllä lähelle omavaraista sähköä. 320w pitäisi riittää hyvin kahden ihmisen hupiakun käyttöön. Olen itsekin kokenut siirrettävät aurinkopaneelit käteväksi lisäksi matkailuauto reissuilla.

    • Marika

      Moi Kati, kiitos viestistäsi!
      Meille riitti loistavasti tuo 320w. Ollaan keväällä asentamassa myös uuteen matkailuautoomme aurinkopaneelin, koska pidämme omavarausuudesta.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *